Sukupäivä 2020 Joroisissa

Koposet Joroisissa 1.8.2020          
Söimme maittavan lounaan Jari-Pekan liikenneaseman ravintolassa ja samalla hän kertoili liiketoiminnastaan ja ajankohtaista tietoa Joroisista.Sitten siirryimme Joroisten seurakuntatalolle pitämään vuosikokousta.
Sukuseuran esimies Aulis Koponen avasi kokouksen.
Jari-Pekka Koponen kertoi sukunsa tarinan mitä kuuntelimme suurella mielenkiinnolla.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari-Pekka Koponen ja sihteeriksi Maiju Boenisch.
– Suvun esimiehenä jatkaa Aulis ja Kopsan vastaavana toimittajana Maiju
– muuten hallitukseen pari muutosta jotka päivitetään sivustolle kun pöytäkirja hyväksytty.
 
 
 

Samankaltaiset artikkelit

  • Sukupäivät 1997 Leppävirralla ja Varkaudessa

    Suomen Kotiseutuliiton Valtakunnalliset kotiseutupäivät 8-10.8.1997, teemana oli ”Keski-Savo – kanava maailmalle”. Koposten sukupäivät vietettiin samassa yhteydessä. Lauantaina Leppävirralla avajaiset, osastoihin tutustuminen ja ruokailu sekä seminaari, jossa alustukset:– Sukuharrastus itäsuomalaisissa suvuissa (S. K. Spoof)– Itäsuomalaisten sukujen tutkimisen erityispiirteitä (Jarmo Paikkala) Omalla osastolamme esiteltiin sukuseuran toimintaa ja Koposia käsittelevää aineistoa, kuten esim. kirja Kuikka Koposesta ja lehtileikkeitä apteekkari Koposesta Koposten vuosikokous Keskushotellissa…

  • Sukuseurojen Keskusliiton syyskokous 2000

    Poimintoja Sukuseurojen Keskusliiton vuosikokouksesta 26.11.2000                                                        Kokouspäivän avauksessa  SSK:n puheenjohtaja Reijo Nummela  mm seuraavaa: sukututkimus tullut mm tietotekniikan myötä useammille helpommaksi lähestyä jäsenmaksut vielä ensivuodelle laskusuunnassa mutta ei voi laske enääsukujen perheiden ja nuorison hyväksi toimintaa lisättävä, mitä se voisi olla, jäi   jokaisen mietittäväksi vuosi raskas ja työläs. Investointeja palvelumahdollisuuksien lisäämiseksi samassa yhteydessä esittäytyi lehden päätoimittaja, toimitusneuvoston puheenjohtaja ja liiton…

  • Sukupäivät 2000 Helsingissä

    Koposten sukuseuran vuosikokous ja sukujuhla v. 2000  Paikka: Hotelli Lord, Lönnrotinkatu 29, Helsinki Aika: 5-6.8.2000 Vastuuhenkilö: Kaisa Nummenpää Ohjelma Lauantai 05.08.klo 11.30 Hallituksen kokousklo 12.00 Lounas (80 mk/henkilö)Retket:    klo 13.00 Ratikalla Lintsille    klo 13.00 Suomenlinna    klo 13.30 Urho Kekkosen  museo (30 mk/henkilö)    klo 13.45 Ulkomaisen taiteen  museo Sinebrychoffklo 17.00 Vuosikokous Lord hotellissaklo 20.00 Iltajuhla,  (illallinen…

  • Sukupäivät 1999 Varkaudessa, 20v juhla

    Koposten sukuseuran 20-vuotis juhlakokous           Paikka: Hotelli Oscar, Kauppatori 4, Varkaus Aika: 31.07.1999 – 01.08.1999 Lauantai 31.07.Mahdollisuus tutustua mm Mekaanisen musiikin museoon ja Kopolanhoviin (jossa kahvia klo 14.00).klo 17.00 Vuosikokousklo 19.00 Iltajuhla, Patruunan salonki (illallinen 100 mk). Luvassa ohjelmaa ja arpajaiset. Sunnuntai: 01.08.klo 09.00 Kukkalaitteen lasku sankarihaudalleklo 10.00 Juhlajumalanpalvelus, pastorit Göran Ekroth ja Simo Alataloklo 12.00…

  • |

    Sukupäivä 1.8.2026 risteillen Varkaudesta

    Kokoonnuimme yksipäiväiseen Koposten Sukuseuran 47-vuotissukutapaamiseen Varkaudessa elokuun alussa. Ensin pidettiin varsinainen sukuseuran vuosikokous Yrityspalveluiden tiloissa, Wredenkatu 2, Varkaus. Kokouksen puheenjohtajana toimi Urpo Koponen. Sitten nousimme Warkaus VII -höyrylaivaan ja sen mukana kulkevaan Eija-proomuun. Warkaus VII rakennettiin alun perin A. Ahlström -yhtiön käyttöön hinaajaksi sen omalla telakalla Varkaudessa vuonna 1913. Aluksen suunnitteli maineikas laivojen yleiskonstruktööri Johan…