Ajankohtaista Koposten sukuseurassa
- Kopsa 1-2025Uusin Kopsa on ilmestynyt Kopsa 1-2025
- Tervetuloa sukupäiville 2.-3.8.2025 Hollolaan ja Lahteen!Kutsu Koposten Sukuseuran sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kokoonnumme Koposten Sukuseuran 46-vuotissukutapaamiseen Lahden seudulla, kuten viime sukukokouksessa päätettiin. Tapaaminen on kaksipäiväinen. Päävastuussa tapaamisen järjestämisestä on ollut seuran varapuheenjohtaja Harri Koponen. Kokoonnumme lauantaina 2.8.24 kello 15 seppeleenlaskuun Hollolan vanhan kirkon sankarihautojen muistomerkille. Jo sitä ennen voi tutustua ympäristöön. Sen jälkeen siirrymme viereiseen Hollolan pappilaan, jossa on ilmoittautuminen ja tulokahvit….
- Kopsa 2-2024Uusi Kopsa 2-2024 on ilmestynyt ja luettavissa täältä. Kopsa 2-2024
- Sukuseuralta stipendejä nuorille – esitä saajaa!Sukuseuran vuosikokous päätti myöntää myös ensi keväänä kahdelle toisen asteen opiskelijalle sadan euron stipendin esitysten perusteella. Nyt on aika miettiä, kuka lukiolainen tai ammattikoululainen on sopiva vastaanottaja Koposten suvun stipendille. Miksi? Vaatimuksia ei ole määritelty etukäteen, vaan ehdottajat perustelevat, miksi joku stipendin ansaitsisi. Sukuseuran hallitus päättää saatujen esitysten pohjalta stipendien saajat. Esitykset stipendin saajaksi tulee…
- Jäsenmaksulaskut on lähetettySukuseuran jäsenmaksulaskut on lähetetty osalle jäsenistä sähköpostilla ja suuremmalle joukolle perinteisesti kirjepostissa. Jos tiedät sp-osoitteesi olevan jäsensihteerin tiedossa, niin tarkista myös roskapostisi. Viesti on voinut joutua sinne. Tarkkaile sähköpostiasi säännöllisesti, sillä olen kuullut joidenkin lukevan omaa sähköpostiaan hyvin harvoin. Kun jotkut ohjelmat tyhjentävät roskapostikansion 30 päivän kuluttua, niin silloin lasku voi hävitä kokonaan. Monilta jäseniltä…
- Kopsa 1/2024Tutustu lehteen Kopsa1-2024
- Kartta sukupäivä 3.8.2024Oheisella kartalla näkyvät sukupäivien tapahtumapaikat ja ajoreitti J-P = liikenneasema Jari-Pekka, Pieksämäentie 15, tapaaminen ja ruokailu kello 11 TMK = TMK Machinery, Pieksämäentie 15 B, kello 12 alkaen tutustuminen ja kokous Lehmolan tila on osoitteessa Lehmolantie 28, siellä tutustuminen tilaan ja kello 18 alkaen iltaohjelma
- Sukupäivä 3.8.2024 HankasalmellaKutsu Koposten Sukuseuran sääntömääräiseen vuosikokoukseen Tänä vuonna vietämme Koposten Sukuseuran 45-vuotissukutapaamista Hankasalmella. Aluksi kokoonnumme lauantaina 3.8.24 kello 11 ruokailuun Jari-Pekan liikenneaseman kabinetissa valtatie 9 ja Pieksämäentien risteyksessä. Siellä on myös ilmoittautuminen. Ruokailu maksetaan paikalla. Buffet-lounas maksaa 15,90 € ja keittolounas 12,90 €, lisäksi tarjolla on annoksia á la carte -listalta. Ruokailuun on varattu tunti aikaa….
- Paikallistapaaminen Leppävirralla 18.5.2024 – Ilmoittaudu nyt!Tervetuloa paikallistapaamiseen Leppävirralla! Alla ohjeet ilmoittautumiseen ja tietoa tapahtumasta. Ilmoittautumisohje Leppävirta-projekti toimii vapaaehtoisvoimin ilman taloudellista tukea Sukuseuralta tai muista lähteistä. Tämän vuoksi osallistujien on valitettavasti hoidettava itse matka-, majoitus- ja ruokailukulunsa. Olemme neuvotelleet Vesileppiksen kanssa seuraavat selkeästi normaalihintoja alhaisemmat hinnat tapaamisviikonlopulle: Hotellimajoitus;– 128€/vrk kahden hengen huone– 89€/vrk yhden hengen huone– 30€/vrk aikuisen lisävuode– 20€/vrk lapsen…
- Sukuseuran verkkosivut uudistuvat!Koposten sukuseuran hallituksen asettama työryhmä on julkaissut uudet verkkosivut. Verkkosivujen sisältö on pääosin sama kuin aiemmin käytössä olleilla sivuilla, mutta sivuja on merkittävästi helpompi päivittää. Myös käytettävyys matkapuhelimella ja muilla laitteilla on olennaisesti aiempaa parempi. Osa vanhoilla sivuilla olleista sisällöistä saattaa siirtyä uusille sivuille pienellä viipeellä. Maaliskuun aikana koko siirto on valmis. Sivuston ulkoasu on…
- Sukuseuran stipendi toisen asteen opiskelijalleSukuseuran hallitus valitsee esitysten perusteella stipendille saajan tai saajat sukuun kuuluvista toisen asteen opiskelijoista. Päätös julkaistaan Kopsa-lehden numerossa 1/2024.
- Kopsa 2/2023
- Sukupäivät 2023 Kouvolassa
- Kopsa 1/2023
- Kopsa 2/2022
- Sukupäivät 2022 Varkaudessa ja LeppävirrallaKuvia Varkaudesta: Kokouksen avaus (Jaakko Ikonen) ja Ulla Jolkkosen esitelmä. Kokouksen puheenjohtajan toimi Urpo Koponen (kuvassa keskellä takana) Kokoulsen osanottajia. Pedro esiintyy illalisen jälkeen. Kuvia Leppävirralta: Esimies Jaakko Ikonen ja Ulla Jolkkonen laskevat kukkavihkon sankarivainajien muistomerkille Puhe Urpo Koponen Tutustuminen kotiseutumuseoon Museossa asiansa tunteva opas kertoi meille Leppävirran Koposista Kirjakauppias ja valökuvaaja Ville…
- Kopsa 1/2022
- Kopsa 2/2021
- Sukupäivä 2021 KuopiossaKokousta edeltävä ruokailu ja kokouskahvit maksavat yhteensä 25 €. Se pyydetään maksamaan etukäteen seuran tilille. Ilmoittautumiset Maijulle joko sähköpostilla tai puhelimitse 26.7.21 mennessä. Ohessa kutsu kuvana ja myöskin kartta. Tervetuloa! Lisäksi hotelli tarjoaa osallistujille majoitusta seuraavasti:- 101 € yhden hengen huone- 126 € kahden hengen huoneiden hinnat sisältävät majoituksen 1 yö, aamiaisen, kylpylän ja kuntosalin…
- Kopsa 1/2021
- Kopsa 2/2020
- Sukupäivä 2020 JoroisissaKoposet Joroisissa 1.8.2020 Söimme maittavan lounaan Jari-Pekan liikenneaseman ravintolassa ja samalla hän kertoili liiketoiminnastaan ja ajankohtaista tietoa Joroisista.Sitten siirryimme Joroisten seurakuntatalolle pitämään vuosikokousta.Sukuseuran esimies Aulis Koponen avasi kokouksen.Jari-Pekka Koponen kertoi sukunsa tarinan mitä kuuntelimme suurella mielenkiinnolla.Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari-Pekka Koponen ja sihteeriksi Maiju Boenisch.– Suvun esimiehenä jatkaa Aulis ja Kopsan vastaavana toimittajana Maiju– muuten…
- Kopsa 1/2020
- Kopsa 2/2019
- Kopsa 2/2019
- Sukupäivät 2019 Tuusniemen HupelissaSUKUSEURAN 40v SUKUPÄIVÄT 3-4.8. Tuusniemen Hupelissa ja Uudessa Valamossa Heinävedellä OhjelmaLauantai 3.8.2019, Hupeli, Laivarannantie 2, 71280 Kosula11.00 Ilmoittautuminen12.00 Keittolounas, sis. leipä (8 €)13.00 Koposten Sukuseuran juhlakokous, vuosikokousasiat14.30 Iltapäiväkahvi, sis. pulla (5 €)17.00 Iltajuhla, ohjelmassa mm. juhlahistoriikki ja Urpo Koposen juhlapuhe19.00 Juhlaillallinen, salaattipöytä, lämmin ruoka (liha/kala), jälkiruoka/kahvi (20 €)Sunnuntai 4.8.2019, aamulla Hupeli; Valamon luostari, Valamontie 42, 79850…
- Kopsa 1/2019
- Kopsa 2/2018
- SSK:n kunniakirja Kopsa lehdelle 2018SSK:n tunnustus KOPSA lehdelleVantaan”Kuulutko sukuuni” tapahtumassa 6.10.2018 Oikealla päätoimittaja Hannu K. Koponen kunniakirjan kanssa Kahvittelutilaisuus ennen palkintojen julkaisua Paikalla olleet palkittujen lehtien edustajat
- Sukupäivä 2018 Leppävirralla4.8.2018 LEPPÄVIRRALLA 09.50 Kokoontuminen keilahallille rentoon keilakisailuun jossa perheet voivat haastaa toisiaan10.00 – 11.00 Keilailua Huom. Ilmoittautuminen / ratavaraus 15.7.2018 mennessä, kesätarjous 15€/rata (5 henkeä) 11.30 Ilmoittautuminen ja kokoontuminen12.00 Lounas13.00 Koposten Sukuseuran vuosikokous14.00 Ohjelma: Esitelmä kauppatieteen tohtori Saara Julkunen os. Koponen. Aiheena: ”Luottamus ja vallanjako yhteisössä”14.45 Hallituksen kokous15.30 Lähtökahvit/tee+täytekakku Lounas 11,90 e, täytekakkukahvit 9,50 e.Ilmoittautuminen ruokailuun ja lähtökahveihin 15.7.2018…
- Kopsa 1/2018
- Kopsa 2/2017
- Kopsa 1/2017
- Kopsa 1/2016
- Kopsa 2/2015
- Kopsa 1/2015
- Kopsa 2/2014
- Kopsa 1/2014
- Kopsa 2/2013
- Kopsa 1/2013
- Kopsa 2/2012
- Kopsa 1/2012
- Kopsa 2/2011
- Kopsa 1/2011
- Kopsa 2/2010
- Kopsa 1/2010
- Kopsa 2/2009
- Kopsa 1/2009
- Kopsa 2/2008
- Kopsa 1/2008
- Kopsa 1/2008
- Kopsa 2/2007
- Kopsa 1/2007
- Kopsa 2/2005
- Kopsa 1/2005
- Kopsa 2/2004
- Kopsa 1/2004
- Kopsa 2/2003
- Kopsa 1/2003
- Kopsa 2/2002
- Sukupäivät 2002 VarkaudessaSukukokous 27-28.7.2002 Kokoontuminen Tyyskänhoviin Urpo Koponen puhuu sankarihaudalla Kukkien lasku
- Kopsa 1/2002
- Kopsa 2/2001
- Sukupäivät 2001 LeppävirtaKoposten sukuseuran vuosikokous ja sukujuhla v. 2001 Paikka: Ev.lut. seurakunnan Vanha pappila, Leppävirta Aika: 28.-29.7.2001 Ohjelmassa mm. Lauantaina 28.7. klo 11.30 Hallituksen kokous klo 12.00 Keittolounas klo 14.00 Opastetut retket kirkkoon ja museoon klo 17.00 Vuosikokous – avaus, sukuseuran esimies Kyösti Koponen – avaus, sukuseuran esimies Kyösti Koponen – pj. Eino Koponen Kangaslammilta, sihteeri Pirkko Olakivi…
- Kopsa 1/2001
- Sukuseurojen Keskusliiton kevätkokous 2001Poimintoja Sukuseurojen Keskusliiton kevätkokouksesta 5.5.2001 Kokouspaikka: Kansallisarkiston luentosaliPuheenjohtaja Olli Heiskanen avasi kokouksen.Avauspuheessaan hän totesi henkilövaihdosten vaikeuttaneen keskusliiton toimintaan, mutta seuraavalla toimintakaudella tilanne normalisoituu.Sukuviesti lehti ulkoistettiin edellisellä toimintakaudella, mikä aiheutti muutoksia toimistossa. Olli Heiskanen Yhteistyötoimikunnan pj Kari Vartiainen esitteli panelikeskustelun puheenjohtajan, fil.lis. Jyrki Vesikankaan ja keskustelun alustajat.Kari Vartiainen uskoi löytyvän monia toiminnan osa-alueita, joissa voidaan tehdä yhteistyötä.Paneliin…
- Hallituksen kokous 20013.2.2001 Hallitus pohtimassa puheenjohtajan kotona Varkaudessa mm sukukirja II julkaisemisasioita. Vasemmalta pj. Kyösti Koponen, sihteeri Pirkko Olakivi, Martti Koponen, Vesa Koponen, Väinö Koponen ? , Kirsti Kutvonen Lisäksi Ahti Koponen ei kuvissa Puheenjohtaja ojentaa Vesa Koposelle vaakunataulun 75v päivän kunniaksi Pj Kyösti Koponen saa Martti Koposelta vaakunataulun 70v päivän merkeissä
- Sukuseurojen Keskusliiton syyskokous 2000Poimintoja Sukuseurojen Keskusliiton vuosikokouksesta 26.11.2000 Kokouspäivän avauksessa SSK:n puheenjohtaja Reijo Nummela mm seuraavaa: sukututkimus tullut mm tietotekniikan myötä useammille helpommaksi lähestyä jäsenmaksut vielä ensivuodelle laskusuunnassa mutta ei voi laske enääsukujen perheiden ja nuorison hyväksi toimintaa lisättävä, mitä se voisi olla, jäi jokaisen mietittäväksi vuosi raskas ja työläs. Investointeja palvelumahdollisuuksien lisäämiseksi samassa yhteydessä esittäytyi lehden päätoimittaja, toimitusneuvoston puheenjohtaja ja liiton…
- Kopsa 2/2000
- Sukupäivät 2000 HelsingissäKoposten sukuseuran vuosikokous ja sukujuhla v. 2000 Paikka: Hotelli Lord, Lönnrotinkatu 29, Helsinki Aika: 5-6.8.2000 Vastuuhenkilö: Kaisa Nummenpää Ohjelma Lauantai 05.08.klo 11.30 Hallituksen kokousklo 12.00 Lounas (80 mk/henkilö)Retket: klo 13.00 Ratikalla Lintsille klo 13.00 Suomenlinna klo 13.30 Urho Kekkosen museo (30 mk/henkilö) klo 13.45 Ulkomaisen taiteen museo Sinebrychoffklo 17.00 Vuosikokous Lord hotellissaklo 20.00 Iltajuhla, (illallinen…
- Kopsa 2/1999
- Sukupäivät 1999 Varkaudessa, 20v juhlaKoposten sukuseuran 20-vuotis juhlakokous Paikka: Hotelli Oscar, Kauppatori 4, Varkaus Aika: 31.07.1999 – 01.08.1999 Lauantai 31.07.Mahdollisuus tutustua mm Mekaanisen musiikin museoon ja Kopolanhoviin (jossa kahvia klo 14.00).klo 17.00 Vuosikokousklo 19.00 Iltajuhla, Patruunan salonki (illallinen 100 mk). Luvassa ohjelmaa ja arpajaiset. Sunnuntai: 01.08.klo 09.00 Kukkalaitteen lasku sankarihaudalleklo 10.00 Juhlajumalanpalvelus, pastorit Göran Ekroth ja Simo Alataloklo 12.00…
- Kopsa 1/1999
- Kopsa 2/1998
- Kopsa 1/1998
- Kopsa 2/1997
- Sukupäivät 1997 Leppävirralla ja VarkaudessaSuomen Kotiseutuliiton Valtakunnalliset kotiseutupäivät 8-10.8.1997, teemana oli ”Keski-Savo – kanava maailmalle”. Koposten sukupäivät vietettiin samassa yhteydessä. Lauantaina Leppävirralla avajaiset, osastoihin tutustuminen ja ruokailu sekä seminaari, jossa alustukset:– Sukuharrastus itäsuomalaisissa suvuissa (S. K. Spoof)– Itäsuomalaisten sukujen tutkimisen erityispiirteitä (Jarmo Paikkala) Omalla osastolamme esiteltiin sukuseuran toimintaa ja Koposia käsittelevää aineistoa, kuten esim. kirja Kuikka Koposesta ja lehtileikkeitä apteekkari Koposesta Koposten vuosikokous Keskushotellissa…
- Kopsa 1/1997
- Kopsa 2/1996
- Kopsa 2/1996
- Sukupäivät 1996 Heinäveden KarviossaKopsassa kerrottuna Sukuseuran esimies Ahti Koponen
- Kopsa 1/1996Numero ei ole saatavilla.
- Sukuseuran perustamispohdintoja 1935Vuoden 1935 tienoilla jo keskusteltiin Kuopiossa Koposten sukuseuran perustamisesta kertoo Kyösti Koponen joulukuun 2014 Kopsa-lehdessä. Koposten Sukuseura ry:nhistoriaa35-vuotisjuhlassaEsitelmä Kyösti V. Koponen Hyvät naiset ja miehet – Koposet Olemme merkittävässä tilaisuudessa juhliessamme sukuseuramme 35-vuotistaivalta. Sukuseuratoiminnan historia kertoo, että sukuyhdistysten perustaminen on saanut alkunsa yhteenkuuluvuuden hengen kohottamiseksi Euroopassa. Sukuyhdistysten perustaminen alkoi Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin kansa oli…
Onko sinulla mahdollisesti Koposten sukuun kuuluvia kiinnostava asia tiedossasi? Ilmoitathan siitä sukuseuralle julkaisua varten! Voit käyttää Ota yhteyttä -sivulta löytyvää yhteydenottolomaketta tai olla suoraan yhteydessä sopivaan seuran hallituksen jäseneen.